Pakahduttavaa hellyyttä, uuvuttavaa väsymystä, onnellisuutta, neuvottomuutta, riittämättömyyttä, suurta kiitollisuutta herättävää, kasvattavaa, kärsivällisyyttä harjoittavaa, tulvillaan rakkautta ja iloa sekä huolta täynnä. Äitiys tuo tullessaan ennalta arvaamattomia tunteita ja tilanteita, joihin ei voi valmistautua.
Äitiyden tunnevuoristoradan edessä Power Parkin Booster jää kakkoseksi. Huippuhetkinä on käsittämättömän onnellinen pienen pienistä asioista – vastapainona menettämisen lamaannuttava pelko, jota ei uskalla edes ajatella.
Esikoiseni syntymäpäivän iltana minut valtasi kauhu. Elämä oli suonut minun tulla äidiksi ja synnyttää maailman kauneimman vauvan. Mutta miten ihmeessä minä osaisin tätä vauvaa hoitaa? Miten minä muka saisin tämän pienokaisen pidettyä hengissä vuottakaan? Näin jo mielessäni mustan puvun ja pienen valkoisen arkun. Olisin halunnut kääntää ajanratasta 9 kuukautta taaksepäin ja perua koko raskaaksi tulemisen – niin suurta neuvottomuutta ja osaamattomuutta tunsin pienen lapseni edessä. Olin jo valmistunut kätilöksi, mutta se ei tässä järkytyksessä yhtään lohduttanut.
Olo voi synnytyksen jälkeen olla hyvin huojentunut ja kiitollinen, toisaalta kovin huolestunut. Jokaisen lapseni synnyttyä olen kokeillut pulssia ja kuunnellut hengitysääniä varmistuakseni lapsen elossa olosta – monta kertaa yössä, oman unen kustannuksella. Vähitellen opin luottamaan siihen, että lapsi pysyy hengissä, vaikka minä nukkuisinkin. Ja siihen, että lapsi osaa herättää minut tarvitessaan maitoa.
Ennen äidiksi tuloa en olisi uskonut, miten rankkaa äitinä oleminen on, mutten arvannut sitäkään miten ihanaa se on. On hetkiä, jolloin en voisi olla onnellisempi. Lapsen nauru, uuden ihmeen löytyminen, onnistumisen riemu, uuden taidon oppiminen. Voi kuinka he ovat hellyttäviä! Niin kauniita ja suloisia!
Äitiys nostattaa esiin ihan kaikenlaiset tunteet, myös vihan ja inhonkin, vaikkei näitä sanoja haluaisi äitiyteen liittääkään. Jokin tapahtuma, esimerkiksi pikkusisaruksen syntymä, voi muuttaa rakkaan lapsen käyttäytymistä ja saada äidissä aikaan hyvin ristiriitaisia tunteita. Kuinka maailman ihanin lapsi voi yhtäkkiä ärsyttää enemmän kuin jaksaa sietää? Myrskyn äidin sisällä voi nostaa hartaasti odotettu ja toivottu vastasyntynyt, joka ei sitten tunnukaan omalta tai näyttää ihan erilaiselta kuin olit kuvitellut.
Riittämättömyyden ahdistavia tunteita voivat aiheuttaa imettämiseen liitetyt omat odotukset tai läheisten painostaminen. Imettäminen on hyvin henkilökohtainen asia. Minä loukkaannuin monen monta kertaa esikoisen ensimmäisen elinkuukauden aikana, kun mieheni tarjosi vauvalle lisämaitoa. Vei lähes kuukauden ennen kuin rintamaito riitti lapselle. Tiesin, että lisämaito tekisi vain hyvää pikkiriikkiselle, mutta silti se raastoi sydänjuuria.
Toisinaan äitinä oleminen väsyttää ja harmittaakin niin, että toivoisi voivansa päästä hetkeksi jonnekin mahdollisimman kauas, ihan muihin ympyröihin. Pahoittelen, ettei JokaNainen järjestä kolmen viikon hyvinvointilomia väsyneille äideille Bahamalla – sen sijaan tunnin minilomia, pään tuuletusta ja kahdenkeskistä vertaistukea on tarjolla Varaa aika -nappulan takana, Tervetuloa!